9.10.2023
Kangasalan kaupunki/ Liutun päiväkoti, Kangasala

Tyhy-korjaamoista virtaa varhaiskasvatukseen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Varhaiskasvatusyksikössämme on pienehkö työyhteisö, joka muuttuu osittain kausittain. Kauden 2022-2023 aikana käynnistimme Tyhy-korjaamotoimintaa, jonka tarkoituksena on tutustua toisten ryhmien kasvattajiin, lisätä yhteisöllisyyttä ja edistää työhyvinvointia, korjata jotain jo ennen kuin se on rikki!
Ratkaisu
Yksikkömme sisällä muodostettiin kolme eri pienryhmää, johon tuli kasvattajia kustakin lapsiryhmästä. Tyhy-korjaamoryhmällä oli käytössään tunti työaikaa kerran kuussa käytettäväksi heidän itse määrittelemäänsä toimintaan. Ryhmät lenkkeilivät, kävivät kahvilla ja soutelemassakin lähijärvellä. Toimintaa kiiteltiin ja sitä haluttiin jatkaa kaudella 23-24.

Toisella tyhy-korjaamokaudella toimintaa on kehitetty niin, että kullakin ryhmällä on syksyn aikana käytössään kaksi tapaamista. Ensimmäisellä kerralla tutustuttiin, mietittiin tehtävää seuraavalle kerralle ja samalla tutustuttiin päiväkodin lähiympäristöön turvallisuuskävelyn merkeissä. Toisella kerralla ryhmät ovat toteuttaneet yhdessä päättämänsä idean, esimerkiksi kahvittelun.

Syyskaudella toimintaa on kehitetty koskettamaan yhteisesti koko henkilökuntaa. Tyhy-korjaamoiden lisäksi tyhy-toiminta on viikottaista. Nyt kahvihuoneessa toteutetaan säännölllisesti tempauksia, joiden kautta tutustutaan toisiin, lisätään yhteisöllisyyttä ja naurua arkeen.

Joka perjantai yksikössä toteutetaan perjantaikahvit, joihin kukin pari vuorollaan tuo tarjoiltavaa. Perjantaikahveilla ja muissa kahvihuonetyhyilyissä mukana ovat myös ateria-ja siivouspalveluiden työntekijät yksiköstä.

Tyhy-korjaamoiden toiminnan ja perjantaikahvit kustavantavat työntekijät itse, kahvihuone-tyhyily rahoitetaan tyhy-rahoilla.

Toimintaa suunnitellaan ja kehitetään yhdessä tyhy-ryhmässä, jossa on edustaja kaikista ryhmistä, sekä yksikön varajohtaja.
Tulokset
Yksikön ilmapiiri on yhteisöllisempi, työntekijöillä on aikaa ja mahdollisuus tutustua myös toisten ryhmien kasvattajiin.

Yhteyshenkilöt

Maisa Sillanpää
maisa.sillanpaa(ät)kangasala.fi
Varhaiskasvatusyksikön varajohtaja
Kangasalan kaupunki / Liutun päiväkoti
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto/esihenkilöt
ja henkilöstö

Toimialat

Toiminnot

Teemat