16.10.2023
Kouvolan kaupunki / Hyvinvointipalvelut, tekniikka- ja ympäristöpalvelut ja kulttuuripalvelut, Kouvola

Ratamon terveysmetsä Kouvolassa

Palkittu!
Palkittu
Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea Ratamon terveysmetsästä sai alkunsa vuonna 2020 Tapio Oy:n Kansanterveyttä metsästä –hankkeesta, jossa Kouvola oli mukana. Samaan aikaan metsän vieressä oli rakenteilla Ratamon sairaala, ja vireillä oli myös keskustan pohjoisosan hulevesien hallinnan järjestelyt.

Metsällä ja luonnolla on tutkitusti vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Ratamon terveysmetsän yleissuunnitelmassa esiteltiin, miten olemassa olevan rakentamattoman viheralueen elementtejä ja ominaisuuksia hyödyntämällä sekä alueen saavutettavuutta parantamalla ja taiteen integroimisella
voidaan lisätä asukkaiden hyvinvointia. Taiteen sijoittaminen metsään luo mahdollisuuden aistikokemuksiin, joissa luonto ja taide vahvistavat toisiaan.

Tavoitteena oli toteuttaa esteetön reitistö metsään ja tukea kävijöiden palautumista sekä luonnon monimuotoisuutta. Taiteen integroimisella reitistöön tuetaan kulttuurin saavutettavuutta. Alueen merkitystä hulevesien hallinnassa tuodaan esiin ja hyödynnetään maisemallisena elementtinä. Korona-pandemian yhteydessä erityiseksi tavoitteeksi nousi koronasta elpyminen ja mielen hyvinvoinnin lisääminen.
Ratkaisu
Terveysmetsän suunnittelu aloitettiin syksyllä 2020 kolmen toimialan yhteistyönä (konsernipalvelut - hyvinvointiyksikkö, tekniikka- ja ympäristöpalvelut, kulttuuripalvelut). Poikkihallinnollinen työryhmä toimi koko hankkeen ajan ja koordinoi sen etenemistä. Mukana on ollut myös aluetoimikunnan edustus.

Yleissuunnitelman teki diplomityönä Aalto yliopiston maisema-arkkitehtiopiskelija 2021. Rakentamisvuosi oli 2022 - valmistuminen 2023. Rakentaminen tehtiin tekniikka- ja ympäristöpalvelujen omana työnä. Paikalliset opiskelijat ovat suunnitelleet ja rakentaneet levähdyspaikoille kalusteita sekä hyönteishotelleja.

Lisäksi kolmelta metsätaiteen tekijältä pyydettiin suunnitelma taideteoksesta. Näistä kaksi suunnitelmaa valittiin toteutukseen. Ulkopuolista rahoitusta saatiin "Suoja" -taideteokseen 2023 TAIKE:lta 20 500 euroa, mutta taideteos "Valon tunne" toteutettiin omalla rahoituksella. Pysyvän taiteen lisäksi kaupunkilaiset voivat jatkossa suunnitella ja rakentaa väliaikaisia taideteoksia tai -näyttelyitä metsään.

Mukana kehittämisessä on kulkenut ajatus toiminnallisesta terveysmetsästä, jossa on mahdollisuus järjestää erilaisia ohjattuja luontoon tutustumisia, polkuja ja rentoutushetkiä sekä metsätaideteoksien rakentelua. Paikka tarjoaa tunnelmallisen ympäristön esimerkiksi yhdistysten toteuttamalle toiminnalle.

Kehittämisessä uutta oli kolmen toimialan vahva yhteistyö ja resursointi saman hankkeen läpiviemiseksi. Jokaisella oli oma roolinsa hankkeen toteuttamisessa.
Tulokset
Luonto, taide ja hyvinvointi - Kouvolan keskustan tuntumassa on tunnelmallinen ja rentouttava terveysmetsä aistikokemuksille ja palautumiselle. Erityisesti metsästä hyötyvät lähellä asuvat ikäihmiset, sillä lähistöllä on useita palveluasuntoja. Koululaiset voivat tutustua luonnon monimuotoisuuteen sekä rakentaa metsään luontotaidetta tai valotaidetta lähellä kouluja. Yhteisöllisyys lisääntyy, kun kaupunkilaiset voivat itse suunnitella ja toteuttaa väliaikaisia taideteoksia tai -näyttelyitä. Vihreä ja viihtyisä ympäristö lisää asukkaiden hyvinvointia ja elämänlaatua. Hyvinvoinnin ja terveyden parantuessa syntyy pidemmällä aikavälillä myös säästöjä.

Hankkeessa syntynyt toimiva yhteistyö jatkuu. Hanke osoitti, että monialaisella yhteistyöllä saadaan aikaan toimivia ratkaisuja. Ratamon terveysmetsän kehittämistä ja hyödyntämistä hyvinvoinnin edistämiseksi jatketaan laajassa verkostossa, jossa on mukana kaupungin palvelujen lisäksi järjestöjen ja yhdistysten edustajia.
Liitteet
Ratamo_taulu_valmis.pdf

Yhteyshenkilöt

Tarja Alamattila
tarja.alamattila(ät)kouvola.fi
Hyvinvointikoordinaattori
Kouvolan kaupunki
Kirsi Hokkanen
kirsi.hokkanen(ät)kouvola.fi
metsäinsinööri
Kouvolan kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta