6.10.2023
Oulun kaupunki/varhaiskasvatus, Oulu

Porinoita podcast - keskustelusarja varhaiskasvatuksen henkilöstön työn tueksi

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Varhaiskasvatuslaki muuttui 1.8.2022 kolmitasoisen tuen osalta. Muutoksen tueksi tarvittiin monenlaista ja monentasoista koulutusta sekä osaamisen vahvistamista.

Porinoita pedagogiikasta -keskustelusarjan tavoitteena on tukea inklusiivisen pedagogiikan ja tuen laadun kehittämistä uudistetun varhaiskasvatuslain mukaisesti. Keskustelusarjan tavoitteena on herättää pedagogista keskustelua varhaiskasvatuksen ammattilaisten kesken. Tavoitteena on myös vahvistaa Oulun varhaiskasvatussuunnitelman asemaa työkaluna, johon jokaisen varhaiskasvatuksen ammattilaisen on helppo tarttua.

Ratkaisu
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Oululle erityisavustusta varhaiskasvatuksen tuen käyttöönottoon. Osana TOIVO-hanketta (Tukea ja osallisuutta inklusiivisesti varhaiskasvatuksesta opinpolulle) toteutettiin Porinoita pedagogiikasta -podcast keskustelusarja.

Sarjan kokonaisuus työstettiin ensin pienemmällä suunnittelutiimillä ja jokaisessa jaksossa varhaiskasvatuksen eri ammattilaiset ovat keskustelemassa pedagogiikasta eri teemojen ympärillä. Johto antoi tukensa tällaisen uudenlaisen osaamisen vahvistamisen työtavalle.

Sarjassa käsitellään laadukasta varhaiskasvatusta asiapitoisesti keskustellen, mutta käytännönläheisellä ja rennolla otteella. Jaksot on helppo liittää osaksi tiimipalaveria tai peda-kahvilaa, sillä ne kestävät noin 15 minuuttia. Jokainen jakso sisältää myös pohdintatehtävän, jonka perusteella tiimeissä on hyvä jatkaa keskustelua teemasta oman ryhmän pedagogiikan vahvistamiseksi.

Oulun varhaiskasvatussuunnitelma on podcastin pohjana. Keskustelusarja on toteutettu siten, että sitä voi sekä katsoa tai pelkästään kuunnella podcastin tavoin.
Tulokset
Porinoita pedagogiikasta - on lisännyt ja rohkaissut henkilöstöä keskustelemaan varhaiskasvatuksen pedagogiikasta. Sarja antaa työvälineitä kolmitasoisen tuen toteuttamiseen ja toimii tukena pedagogiikan johtamisessa sekä henkilöstön perehdyttämisessä inklusiiviseen toimintakulttuuriin.

Sarjasta löytyvät seuraavat jaksot:
1. Porinoita pedagogiikasta käyttöohjeet
2. Pedagoginen johtaminen
3. Tiimin pedagogiikan nelikenttä
4. Pedagogisen tuen tsekkauslista
5. Varhaiskasvatusympäristön arviointi
6. Tiimin voima
7. Erityispedagogiikan asiantuntijuus
8. Laadukas perhepäivähoito
9. Pienimpien pedagogiikkaa
10. Lapsen kokemus tuen prosessissa
11. Huoltajan kokemus yhteistyöstä
12. Vuorohoidon pedagogiikka perhepäivähoidon, pienten pedagogiikan, tiimityön, huoltajien ja lapsen näkökulmista.

Porinoita pedagogiikasta -keskustelusarjaa voi hyödyntää monella tavoin varhaiskasvatuksen arjessa nyt ja tulevaisuudessa. Suunnitelmissa on laajentaa keskustelusarjaa myös Oulun kaupungin ulkopuolelle, sillä kiinnostusta keskustelusarjaa kohtaan on tullut usealta taholta. Inklusiivisen toimintakulttuurin kehittämistyö varhaiskasvatuksessa jatkuu ja toivomme, että Porinoita pedagogiikasta -keskustelusarja herättää osaltaan intoa pedagogiikan kehittämiseen.
Liitteet
Porinoita pedagogiikasta - Podcast .pdf

Yhteyshenkilöt

Minna Rossi-Salow
minna.rossi-salow(ät)ouka.fi
Koordinaattori, TOIVO-hanke
Oulun kaupunki
Sari Nyberg
sari.nyberg(ät)ouka.fi
varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija
Oulun kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta