13.10.2023
Posion kunta/Posion peruskoulu, Posio

Perjantaipaja

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Peruskoulussa on oppilaita, jotka tarvitsevat koulunkäynnin tuekseen jotain muutakin kuin perinteisiä opetusmuotoja. Avuksi saimme kuntamme etsivän nuorisotyöntekijän, jonka kanssa käynnistimme yhteissuunnittelun perjantaipajasta.
Ratkaisu
Kävimme läpi tarpeet, resurssit ja kohderyhmän. Etsivä nuorisotyöntekijä järjestää perjantaisin nuorisotilassa erikseen ryhmään valituille yläkouluikäisille oppilaille perjantaipajan. Päivään sisältyy opiskelua, kokkailua, liikuntaa sekä elämän- ja arjenhallintaharjoitteita.

Perjantaipajaan valitaan oppilaat peruskoulun apulaisrehtorin ja etsivän nuorisotyöntekijän päätöksen perusteella. Huoltajilta kysytään lupa, sopiiko tämä heille. Jotta perjantaisin lupa osallistumiseen saadaan, tulee koulunkäynnin sujua muina koulupäivinä kohtuullisesti.
Tulokset
Perjantaipaja on lisännyt oppilaiden koulumotivaatiota. Työskentely pienessä ryhmässä on ollut vaikuttavaa ja huikeita kasvutarinoita on saatu koettua! Perjantaipaja kulkee oppilaan muun koulunkäynnin rinnalla sen aikaa, kun se koetaan tarpeelliseksi. Toiminta jatkuu, ehdottomasti!

Yhteyshenkilöt

Salla-Maarit Toivanen
salla-maarit.toivanen(ät)posio.fi
johtava rehtori
Posion kunta
Ella Pätsi
ella.patsi(ät)posio.fi
Peruskoulun apulaisrehtori
Posion kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta