5.10.2023
Lempäälän kunta/ Lempäälän lukio, Lempäälä

Ahtialanjärvestä oppia Lempäälän lukiossa

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Lempäälän lukio sijaitsee Virta-kampuksella, biologian opetuksen ja ympäristökasvatuksen kannalta ihanteellisella paikalla, aivan Ahtialanjärven rannassa. Sijaintia ei kuitenkaan ole aikaisemmin paljoa hyödynnetty osana lukion biologian opiskelua.

Kehittämisen tavoitteeksi asetettiin järven tilan omakohtainen seuranta. Tavoitteena on paitsi ymmärtää järven ekologiaa sekä ihmisen vaikutuksia lähiympäristöön, myös sitoutua ympäristön hyvinvointiin ja sen suojeluun. Tavoitteena on myös havainnollistaa teoriapitoista opiskelua autenttisilla lähiympäristön mittauksilla ja havainnoilla. Näin ollen keskiössä on opiskelijoiden biologisen ymmärryksen ja osaamisen syveneminen.

Ahtialanjärveä tutkitaan, havainnoidaan ja kunnostetaan yhdessä oman tiimin kanssa, ja yhteistyötaitojen vahvistuminen on niin ikään yksi keskeisiä tavoitteita. Luonnossa liikkuminen tunnetusti rentouttaa, auttaa palautumaan, virkistää ja parantaa keskittymiskykyä, minkä osoittaminen nuorille on myös yksi tavoitteistamme. Toivomme, että luonnossa liikkumisesta tulee heille pysyvä tapa.
Ratkaisu
Lukion rehtori ja apulaisrehtori ehdottivat Ahtialanjärven hyödyntämistä lukion biologian opetuksessa. Käyttöön otettiin Suomen ympäristökeskuksen hallinnoima kansalaistietojärjestelmä: Järvi- ja meriwiki, johon tutkijat keräävät ympäristön tilan seurantaa varten kansalaisilta mittaustietoja ja havaintoja sisävesiltä ja merialueilta. Näin myös nuoret itse sekä heidän läheisensä näkevät mittaustulosten tallentumisen kaikille avoimelle alustalle ja tieteellinen tutkimus tulee tutummaksi ja kiinnostus tutkijan uraa kohtaan voi kasvaa.

Järvi- ja meriwiki -sovellus on ilmainen. Koululle ei ole toistaiseksi tarvinnut tehdä lisähankintoja, vaan pH-mittausliuskat, lämpömittari, kiikarit ja kaukoputki sekä näkösyvyyttä mittaava secchi-levy löytyivät koululta. Pääsimme myös lainaamaan kampuksella sijaitsevan TREDUn kanootteja.

Aloitimme yhteistyön Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen (KVVY) kanssa. Biologian kaikille pakollisen ekologiakurssin aikana pääsemme mukaan tutkimustyöhön, muun muassa koekalastukseen. Yhteistyötä tehdään myös Pirkanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen (Pily) kanssa: aloitimme vuosittaisen kevätmuuton seurannan Virta-kampuksen lintutornissa. Oppaana on lukion biologian lehtorin lisäksi PiLy:n puheenjohtaja ja muita aktiivijäseniä.

Lintubongaus sisällytettiin osaksi lukiomme ilmastosotureiden järjestämää vuotuista IMBY (In My Backyard)-päivää ja siihen osallistuu sekä lukion että TREDU:n opiskelijoita. Lintuhavainnot tallennetaan lukion verkkokirjaan ja datan kertyessä se toimii aineistona lukion biologian opiskelijoiden tutkimuksille.

Biologian lehtori kehitti lisäksi lintutornissa toteutettavan lintubingon uudeksi käytännöksi osana kesäkuussa pidettävää uusien lukiolaisten tervetulopäivää.

Käynnistimme myös yhteistyössä PiLy:n ja Lokkisaari ry:n kanssa uuden lukion opintojakson BI8 Ahtialanjärvikurssin, jossa lajien oppimisen ohessa päästään kunnostamaan Ahtialanjärven lintusaaria sekä osallistumaan loppukesäiseen lintujen rengastukseen.
Tulokset
Teemme lähijärven mittaukset joka kuukausi biologian kaikille pakollisella BI2 Ekologian perusteet + BI3 Ihmisen vaikutukset ekosysteemeihin opintojaksolla. Tähän mennessä osallistuneiden opiskelijoiden innostus on ollut suurta ja moni on motivoitunut valitsemaan biologiasta myös valinnaisia opintojaksoja.

Olemme siis onnistuneet herättämään ja voimistamaan kiinnostusta biologiaa ja ympäristöasioita kohtaan. Kesäkuiseen lintubingoon osallistuneet tulevat lukiolaiset olivat positiivisesti yllättyneitä koulun upeasta luontoympäristöstä ja yhdessä tekemisen meiningistä.

Kehittämisprojekti jatkuu, sillä kun saamme dataa kerättyä kuukausittain ympäri vuoden, sitä voidaan hyödyntää aineistona lukiolaisten omakohtaisissa biologian opintoihin kuuluvissa ekologisissa tutkimuksissa. Tavoitteena on julkaista Ahtialanjärven tilaa koskeva raportti vähintään koulumme verkkokirjassa.

Kehittämistyö jatkuu myös nyt aloitetun BI8 Ahtialanjärvikurssi opintojakson osalta. Tavoitteena on saada kyseinen opintojakso toteutumaan jo ensi keväänä 2024. Haasteena on se, että lintuja päästään rengastamaan vasta loppukesällä, jolloin myös lintusaarien niittotalkoot pidetään yhdessä Lokkisaari ry:n kanssa. Näin pitkällä aikajänteellä toteutuvaa opintojaksoa ei lukiolaisille ole Lempäälässä ennen tarjottu, joten pientä tuunausta on varsin todennäköisesti odotettavissa vielä jatkossakin.
Linkit
http://ahtialanjarvi.fi.www50.zoner-asiakas.fi/

Yhteyshenkilöt

Taina Salonen
taina.salonen(ät)lempaala.fi
Apulaisrehtori
Lempäälän lukio
Merja Kuisma
merja.kuisma(ät)lempaala.fi
Biologian ja maantieteen lehtori
Lempäälän lukio
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta