Jaa:
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä

Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

25.9.2019

Kangasalan lukio, Kangasala

Hullu Prinssi yhdisti musikaalin keinoin Kangasalan

Käytössä

Tarve ja tavoitteet

Idea lähti lukion musiikinopettaja Maija Koskenalustan ja nuorisomusikaalien käsikirjoittaja Hanna Suutelan ideasta yhdistää pohjoismaista historiaa paikallishistoriaan ja tuoda ne paikallisten nuorten ja muiden nähtäväksi ja kuultavaksi musikaalin keinoin. Kehittämiseen lähdettiin tarpeesta luoda siltoja historian, paikallisen väestön, eri ikäluokkien sekä myös yrittäjien ja koulumaailman välille.
Musikaaliprojektissa kehitettiin täysin uusi konsepti. Musikaali vietiin koulun seinien ulkopuolelle Kangasalan kulttuuritaloon, millä saatiin hedelmällinen yhteistyö kaupungin kulttuuritoimeen. Musikaalin kantava eettinen teema oli kierrätys; mahdollisimman paljon puvuista ja lavasteista hankittiin ja tehtiin kierrätysmateriaaleista. Eri osa-aluieilla, kuten puvustus, lavastus, äänisuunnittelu, ohjaus, valosuunnittelu jne, oli vastuuhenkilönä aina alan ammattilainen ja hänen assistenttinaan koulun opiskelija ja alumni. Työryhmissä oli opiskelijoita sekä heidän huoltajiaan ja paikallisia kulttuurialan toimijoita (esim. Pikkuteatteri puvustuksen ja lavastuksen toteuttamisessa). Paikallisen ammatillisen oppilaitoksen Tredun kanssa tehtiin opiskelijoiden kilpailutyönä mm. musikaalileivos. Paikallisia yrityksiä saatiin mukaan yhteistyökumppaneiksi materiaalien toimittajina ja suoran taloudellisen tuen kautta.
Em. toimintamallilla haluttiin tuoda kaupungin eri toimialat, koulu ja yrittäjät - eli koko paikallinen toimiva yhteisö yhteen ja tehdä koulumaailman työtä muille tutuksi. Mm. lavasteiden kuljetuksesta kulttuuritalolle huolehtivat kaupungin työttömien yksikkö ja tekninen varikko. Orkesterissa oli mukana lukiolaisten mukana myös yläkoululaisia ja musiikkiopiston opiskelijoita.
Tavoitteena oli luoda koko kaupungin yhteinen musikaali, jossa paikallishistoria oli näkyvästi ja positiivisesti mukana.

Ratkaisu

Kehittämisessä edettiin suunnitelmallisesti siten, että musikaalin käsikirjoitus ja sävellystyö tehtiin pääosin vuotta ennen musikaalin toteuttamista (lukuvuonna 2017- 2018).
Sen jälkeen tehtiin toimintasuunnitelma markkinoinnin ja talouden suhteen sekä rekrytoitiin ammattilaiset keväällä/syksyllä 2018. Keväällä 2018 musikaali-, lavastus- ja puvustuskurssit sijoitettiin lukujärjestykseen. Systemaattinen harjoittelu alkoi elokuussa 2018.
Kehittämistyössä mukana olivat lukion puolelta tuottajana toiminut Ismo Tahvanainen, musiikinopettajat Maija Koskenalusta ja Panu Ukkonen sekä rehtori Teuvo Ropo, käsikirjoittaja Hanna Suutela, puvustaja Joanna Weckmann sekä ohjaaja Disa Kamula. Sivistystoimesta mukana oli opetuspäällikkö Merja Lehtonen sekä Kangasala-talon johtaja Timo Kotilainen.

Tulokset

Lukion opiskelijoista mukana oli lähes joka neljäs eli 100 nuorta eri tehtävissä. Musikaalin menestys (yhdeksän loppuunmyytyä esitystä ja kaksi kenraaliharjoitusta Kangasalan oppilaille), kaupungin johdon tuki ja erinomainen vastaanotto, yhteistyö eri yrittäjien ja yhteisöjen kanssa tuotti vahvan Kangasalan Me-hengen ja lähensi eri alojen toimijoita.
Nuorille annettiin selkeästi vastuuta eri osa-alueilla, mikä näkyi lopputuloksessa sekä myös työprosessin aikana sitoutumisena annettuun tehtävään ja saumattomana yhteishenkenä. Työyhteisössä kehittämisteko näkyi lukion profiilin nousussa, koko henkilökunnan sitoutumisessa opiskelijoiden tukemiseen opinnoissa projektin ajan ja markkinoinnin onnistumisena Kangasalan lukion historian parhaana tuloksena uusien opiskelijoiden rekrytoinnissa.
Laajamittainen yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa lisäsi kaupungin ja lähiympäristön alueella tietoisuutta eri toimijoiden alasta ja tekijöistä.
Musikaalin taloudellinen menestys auttoi kustannusten pitämisessä kohtuullisena. Paikallinen Björkqvist-kulttuurirahasto huomioi musikaalin mittavalla tuella, samoin kuin Jalmari Finne-säätiö ja paikalliset musikaalia tukeneet yritykset.
Edellä mainitut tulokset hyödynsivät Kangasalan eri toimialojen yhteistyön kynnyksen madaltamista ja paikallista me-henkeä. Kokemuksia on levitetty erilaisin esityksin ja mediajulkaisuin lähiseudulla.
Toiminta jatkuu joka toinen vuosi toteutettavalla musikaalilla (seuraava v. 2021) joiden toteuttamismallissa hyödynnetään em. paikallista yhteisöllisyyttä ja vahvaa tukiverkostoa.

Musikaalin toteutukseen voi tutustua myös verkkosivuilla: https://hulluprinssi.wordpress.com/blogi/

Kehittämiseen ovat osallistuneet:


Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Yhteyshenkilöt

Ismo Tahvanainen
ismo.tahvanainen@kangasala.fi
Opinto-ohjaaja
Kangasalan lukio

Tykätty 1 kertaa