12.3.2019
Kontiolahden kunta, Paiholan päiväkoti, Kontiolahti

Pyöräilykypärien hankinta kouluun lähteville jo yli 20 v. ajan Paiholassa

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Ensimmäiset maininnat pyöräilykypärien hankinnasta päiväkodissamme on vuodelta 1995 ja se syntyi esikoulunopettajien aloitteesta. Sen jälkeen kypärien hankinta Paiholan päiväkodissa on ollut katkeamaton perinne esikoululaisille ennen kouluun siirtymistä eli perinne on jatkunut jo yli 20 vuoden ajan. Esikoululaisten määrä vähän vaihtelee vuosittain, viime vuosina se on ollut n. 18-23 esikoululaista Paihola- Jakokoski alueella. Kypärät hankitaan siis lahjoitusvaroin, alussa mukaan tulivat kyläyhdistykset, Martat sekä vanhempien työnantajat. Viime vuosina lahjoittajana on ollut Master-yhtiöt.
Idean ajatuksena oli taata koulunsa aloittaville turvallisempi koulutie (pyöräilykypärät eivät olleet vielä niin suosittuja tuohon aikaan) sekä vapaa-aika sekä siinä yhteydessä keskustella myös muista liikenteeseen liittyvistä asioista. Paiholan päiväkodilta löytyy monia lehtileikkeitä kypärien jakotilaisuuksista eri vuosilta. Piirsimme myös pyöräilykuvia Lasten Karjalaiseen ja ne yleensä julkaistiin. Teimme myös pieniä pyöräilylenkkejä maalaismaisemassa.
Ratkaisu
Alussa varainhankinta oli työlästä, sen hoitivat eskariopettaja tai joku vanhemmista valittu vastuuhenkilö. Syksyn vanhempainillassa puhuttiin perinteestä ensimmäisen kerran ja keväällä asia oli ajankohtainen. Katselimme lasten kanssa pyöräilykypärien kuvia ja malleja ja he saivat vaikuttaa siten ostopäätökseen. Kypärien ostamisen on yleensä tehnyt eskariopettaja.
Joka kevät on järjestetty juhlallinen kypärien jakotilaisuus, johon on kutsuttu mukaan myös lahjoittajat sekä poliisi kertomaan tärkeistä pyöräilyyn liittyvistä asioista sekä tarkistamaan mukana ollut polkupyörä. Joinain vuosina on mukana ollut myös erilaisia tehtäviä sisältänyt pyöräilyrata, johon on päässyt poliisin tarkistaman pyörän ja pyöräilykypärän kanssa.
Tulokset
Viime vuosina tähän perinteeseen ovat liittyneet myös Ahokkalan koulun eskarilaiset yhdessä meidän kanssamme. Koska olemme aina löytäneet lahjoittajat hyvän asian hyväksi, tämä ei ole maksanut työyhteisöllemme mitään ja kaikki lapset ovat olleet samanarvoisessa asemassa.
Lasten ilo ja onnellisuus, heidän turvallisuutensa, liikennetietoisuuden lisääntyminen sekä yhdessä tekeminen ja juhlan järjestäminen ovat olleet tavoitteitamme. Nämä säästöt eivät ole rahalla mitattavissa.
Jatkamme perinnettä mielellämme myös tulevina vuosina.

Yhteyshenkilöt

Pirjo Tanskanen
pirjo-hannele(ät)suomi24.fi
varhaiskasvatuksen opettaja
Kontiolahden kunta

Anja Lukkarinen
anja.lukkarinen(ät)edu.kontiolahti.fi
päiväkodin johtaja
Paiholan päiväkoti
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat