21.12.2015
Ikaalisten kaupunki, Ikaalinen

Pienten askelten Lean -kehittämistä

Kehitteillä

Tarve ja tavoitteet
Ikaalisten kaupunki on perustanut Uusi Ikaalinen -kehittämishankkeen, jonka tarkoituksena on oman toiminnan ja prosessien uudistaminen. Työkaluiksi on määritelty toiminnan tuotteistus, digitalisointi ja uudelleenorganisointi. Hankkeen toteutus pohjautuu Lean-ajatteluun.

Toimistopalaverissa keskustelimme juuri käynnistyneen Uusi Ikaalinen -kehittämishankkeen toteutustavasta ja aikatauluista. Tarkoitus ei oikeastaan ollut ideoida mitään konkreettista vielä tässä vaiheessa vaan miettiä, kuinka etenemme.

Lean–koulutuksen innoittamana tietojärjestelmäsuunnittelija otti kuitenkin esille kopiokoneiden värikasettien varakappaleiden varastoinnin. Nyt hajautetun toimipisteverkkomme jokaisella verkkotulostimella on oma varakasettinsa, jotta koneiden käyttöön ei tule katkoksia kasettien vaihdon yhteydessä.

Jos varakasettien säilytys keskitettäisiin kaupunginvirastolle, niin voisimme supistaa varaston yhteen tai kahteen kasettiin.
Ratkaisu
Mietimme asiaa vähän aikaa ja totesimme, että vaikka tarkoitus ei ollut vielä mitään päättääkään, niin hyvää ideaa ei kannata jättää hyödyntämättä vaikka saman tien. Päätettiin aloittaa kokeilemalla ja jos järjestely toimii, niin vakinaistetaan se.
Tulokset
Uusi menettelytapa otettiin käyttöön saman tien ja nyt odotetaan tuoko järkeistäminen mukanaan ongelmia, joita ei osata odottaa.

Yhteyshenkilöt

Jyri Mäntylä
jyri.mantyla(ät)ikaalinen.fi
Kaupunginsihteeri
Ikaalisten kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat