6.4.2020
Hämeenlinnan kaupunki, Varhaisen tuen perhetyö, Hämeenlinna

Esikko - perhetyötä ensimmäistä lastaan odottaville perheille

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Syksyllä 2017 etsimme perhetyössä hyviä keinoja tukea perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. ”Benchmarkkasimme” muita kuntia ja otimme oppia muun muassa Tampereelta, jossa hankkeen muodossa tarjotaan kotipalvelutyyppistä työtä ensisynnyttäjille. Tästä lähti ajatus tarjota Hämeenlinnalaisille ensimmäistä lastaan odottaville perheille perhetyötä niin, että perhetyöntekijä käy perheen kotona 1-2 kertaa raskausaikana ja vähintään kerran, kun vauva on noin kuukauden ikäinen. Tapaamisilla keskustellaan raskauteen, synnytykseen, imetykseen ja vauva-arkeen liittyvistä asioista. Työskentely alkoi marraskuussa 2017 ja jatkuu edelleen.

Työskentelyn tavoitteena on tavoittaa perheitä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja näin madaltaa kynnystä pyytää perhe-arjen haasteisiin apua ajoissa. Työskentelyllä pyritään vahvistamaan mielikuvavauvaa ja herättelemään vanhempia pohtimaan tulevaa elämänmuutosta. Työskentely tukee neuvoloiden työtä ja on saanut kiitosta terveydenhoitajilta. Tapaamisilla annetaan perheille myös palveluohjausta Hämeenlinnan kaupungin ja paikallisten järjestöjen toiminnasta.

Työskentelyyn ohjaudutaan neuvolan kautta ja työskentely on voitu aloittaa nopealla aikataululla. Työskentely on prosessi, jolla on selkeä alku ja loppu. Työskentely on kustannustehokasta: koska perheen pulmiin päästään vaikuttamaan varhain, ei kalliita, pitkäkestoisia palveluita välttämättä tarvita.
Ratkaisu
Kehittämisidean suunnitteluun ja toteutukseen osallistuivat Varhaisen tuen perhetyöstä Elina Ternola ja Pirkko Saari. Yhteystyötä tehtiin neuvoloiden kanssa, niin suunnittelussa kuin toteutusvaiheessakin. Neuvolan terveydenhoitaja tarjoaa perheille mahdollisuutta perhetyöntekijän käynteihin ja antaa suostumuksen saatuaan perheen yhteystiedot perhetyöntekijälle, joka on yhteydessä perheeseen ja sopii tapaamisen. Esikko-työskentely on muodostunut kiinteäksi osaksi perhetyön palveluita ja sitä tarjotaan aktiivisesti kaikille ensimmäistä lastaan odottaville.
Tulokset
Vauvan odotus ja syntymä tuovat usein mukanaan odottamattoman isoja muutoksia. Vanhemmat voivat kokea huolestuneisuutta, epävarmuutta, ahdistuneisuutta tai masennusta raskausaikana tai vauvan syntymän jälkeen. Vauva voi olla itkuinen, levoton, vaikeasti rauhoiteltava tai hänellä voi olla nukkumiseen ja syömiseen liittyviä vaikeuksia. Perheen yhteiselämä ja arkinen selviytyminen uudessa elämäntilanteessa voivat vaikeutua monista syistä. Näissä tilanteissa perhetyöntekijä tuki varhaisessa vaiheessa voi olla merkittävä apu perheen hyvinvoinnin ja tulevan tuen tarpeen kannalta.

Työ raskaana olevien ja pikkuvauvaperheiden kanssa ehkäisee vuorovaikutus- ja kiintymyssuhdepulmien syntymistä. Ne voivat johtaa moniin vaikeisiinkin haasteisiin ja pitkiin asiakassuhteisiin perhetyön ja muiden perhepalveluiden kanssa. Esikko-työskentelyn avulla voidaan ennaltaehkäistä perheen vuorovaikutushaasteita, kun vanhempia on herätelty varhaisessa vaiheessa kääntämään katsetta vauvaan ja tämän tunteisiin. Vanhemman ja lapsen välinen toimiva vuorovaikutussuhde tukee sitä, että lapsen tarpeisiin vastataan ja lasta pystytään myös rajaamaan. Näin voidaan ehkäistä lapsen itsesäätelyongelmien syntymistä, jotka tällä hetkellä muodostavat ison osan lapsiperheiden palvelutarpeista, ja näkyvät vaikeuksina päiväkodissa ja koulussa. Itsesäätelyhaasteet voivat pahimmillaan aiheuttaa negatiivisen kierteen, mikä vaikuttaa laajasti perheen hyvinvointiin ja palvelutarpeisiin elämän eri alueilla. Esikko-työskentelyllä pyritään ehkäisemään vaikeiden vuorovaikutushaasteiden syntymistä. Tällaisella nopealla interventiolla voidaan herättää vanhempia miettimään vauvaa, tämän persoonaa, roolia perheessä ja myös mahdollisia vastaantulevia haasteita ja niissä selviytymistä.

Esikko-työhön on osallistunut nyt noin 2,5 vuoden aikana yli 90 perhettä, joista noin 20 on jäänyt pidempään perhetyön asiakkuuteen. Perheiltä on tullut hyvää palautetta työskentelystä. Perhetyöntekijän kotikäynnillä on ollut mahdollisuus pysähtyä miettimään vauvaa ja tulevaa elämäntilannetta ja kysyä kysymyksiä, jotka askarruttavat mieltä. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelija on kerännyt palautteita perheiltä ja koostanut niiden pohjalta opinnäytetyön, joka valmistui keväällä 2018. Linkki opinnäytetyöhön: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018060612796

Yhteyshenkilöt

Elina Ternola
elina.ternola(ät)hameenlinna.fi
Perhetyöntekijä
Lasten, nuorten ja perheiden palvelut; Varhaisen tuen perhetyö
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto, henkilöstö ja
palvelujen käyttäjät

Toimialat

Toiminnot

Teemat