Jaa:



Jätä yhteystietosi, niin kuulet lisää.
 

Sähköpostiosoitteesi:
 
LÄHETÄ EI KIITOS

 

08.06.2020

Hyvä kiertämään -kampanja jatkuu syyskuun loppuun asti

Kunta-alalla käynnistyi toukokuun aikana Hyvä kiertämään -kampanja, jonka tarkoituksena on jakaa onnistuneita kehittämistekoja kunta-alalta. Kampanjaa jatketaan 30.9. asti, ja parhaimmat teot palkitaan syksyn lopulla.

- Haluamme jatkaa Hyvä kiertämään -kampanjaa, koska kuntakentällä on vielä paljon hyviä ratkaisuja työelämän kehittämisestä, joiden tulisi nähdä päivänvalo, sanoo Kunteko 2020 -ohjelman ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu.

Hyvä kiertämään -kampanjassa kerätään tarinoita kuntatyön kehittämisestä Tekojen tori -sivustolle, jossa kuka tahansa voi käydä tutustumassa tekoihin ja hyödyntää niitä omassa kehittämistyössään. Tekojen torilla on jo yli 600 kehittämistekoa ympäri Suomea monelta eri toimialalta. Tekojen tori toimii siis myös paikkana, jossa hyvä kuntatyö on esillä.

- Hyvä kiertämään -kampanja kannustaa kertomaan isoista tai pienistä kuntatyön kehittämisteoista. Moni kamppailee tällä hetkellä muuttuneen työympäristön kanssa, joten jakamalla omat ratkaisut, voi auttaa jotakin toista kehittämään työtään. Kun hyvän laittaa kiertämään, siitä hyötyy loppujen lopuksi koko kunta-ala, sanoo Jaanu.

Parhaimmat kampanjassa jaetut teot ja aktiivisimmat kuntaorganisaatiot palkitaan syksyn lopulla Kuntekon loppuseminaarissa. Kunteko 2020 -ohjelma päättyy vuoden lopussa, ja kuluneita vuosia halutaan juhlia yhdessä kuntakentän toimijoiden kanssa.

Kunteko 2020 on kunta- ja maakunta-alan työelämän kehittämisohjelma, jossa ovat mukana KT Kuntatyönantajat sekä kunta-alan pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry. Ohjelman päärahoittaja on Euroopan Sosiaalirahasto.

Lisätietoja:
www.kunteko.fi/hyvakiertamaan
Anna-Mari Jaanu, ohjelmapäällikkö, puh. +358 50 572 4620
Susanna Koivistoinen, projektitiedottaja, puh. +358 50 592 5386